tiistai 11. joulukuuta 2012

Ensimmäiset piparit


Tällä ohjeella olen tehnyt jo muutamana vuonna piparitaikinan. Taikina on hyvän makuista ja lastenkin on sitä helppo työstää, kaiken huipuksi myös valmiit piparit maistuvat niin hyviltä, ettei pipareita jää joulun jälkeen komeroon pyörimään :) Näitä leivottiin jo marraskuun puolella, päivitykset on vähän myöhässä.
Piparitaikina:
(n. 200 piparkakkua)
250 g voita
2 dl sokeria
1 dl siirappia
2 munaa
1tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2 tl pomeranssinkuorta
2 tl soodaa
reilu 7 dl jauhoja (500g)
* tee taikina päivää ennen kun aiot leipoa
* vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää siirappi ja munat yksitellen voimakkaasti vatkaten
* Sekoita mausteet ja sooda vehnäjauhoihin. Lisää jauhot rasvaseokseen siivilän läpi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.
* Leivo pipareita ja paista 200 asteessa noin 8 minuuttia pipareiden koosta riippuen.

Mukaan pääsivät myös muffinssipiparit, joiden muotin sain salaiselta leivontaystävältä marraskuun paketista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti