keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

päivitys

Hei vaan! Tulin käväisemään ja kertomaan, että täällä ollaan! Pahoittelut erityisesti ihanalle sly- parilleni ( ja myös edellisen kierroksen parilleni), etten ole päivittänyt täällä yhtään mitään. Jotenkin myös kommentoiminen on muihin blogeihin ollut harvinaisempaa, kun oman päivitystauon takia ei ole sitten muutenkaan tullut blogistaniassa vietettyä aikaa.
Leiponut kyllä olen ihanaa persikkapiirakkaa- sekä samalla ohjeella mustikkapiirakkaakin, ja kaikkea muutakin. Tietokoneen kuvatila on vain nyt niin täynnä, että yhtään uusia kuvia ei saa mahtumaan kovalevylle, ennenkuin ehdin tyhjentää sitä ulkoiselle kovalevylle talteen. Siinä on niin iso työ, ettei sitä saa oikein lastenhoidon lomassa tehtyä. Pääsiäislomalla on vihdoin tarkoitus  ryhtyä siihenkin hommaan, joten sitten pääsen taas päivittämään leipomuksia kuvien kera.


Oikein hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

sly 22- Maaliskuun paketti

Eilen pääsin postista hakemaan maaliskuun paketin. Pääsiäisen teemalla mentiin, ja paketti olikin teeman mukainen ja ihan tosi ihanasti ajatuksella koottu. Paljon kaikkea herkkua pääsiäisen leivontatarpeisiin, ja lisäksi pikku herkkusuiden vaatteiden puhdistukseen oli parini laittanut vielä tahranpoistoainettakin! - se onkin tarpeen, kun suklaa munia popsitaan pääsiäisen pyhinä oman kotikolon lisäksi molemmissa mummoloissa. :)

 Tässä paketti kokonaisuudessaan:


Paketissa oli:

- Kirje ja herkullisen kuuloinen ohje rahkapiirakkaan
- tosi hienot teemukit, jotka sopivat ihanasti myös pääsiäisjälkiruuan tarjoiluun
- lakritsin tuuoksuista teetä -Nam!
- tillin siemeniä - kevät tulla jollottelee ja kohta saadaan ekat yrtit ikkunale kasvamaan :)
- taiteltavvat karkkirasiat pääsiäisen yllätyksiä varten. - Lapset ilahtuvat näistä varmasti!
- kuivahiivaa - tät aina tarvitaan, ja varsinkin pääsiäispulliin.
- kondensoitua maitoa - hmm, mitähän hyvää tästä tekisi....?
säilyketölkit ananasta ja persikkaa - näistä syntynee jotakin herkkua pääsiäispöytään.
- hyytelösokeri Multia - pannacottaan vaikkapa
- välipäläkeksejä - keksin jo, mihin näitä käytän..
- Maraboun suklaarakeita - nämä pääsivät jo kokeiluun, ja raati totesi ne herkullisiksi :D
- tahranpoistoainetta - tästä on iso hyöty myös!


Oikein paljon kiitoksia paketista kultaiselle parilleni!!!!!