keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

päivitys

Hei vaan! Tulin käväisemään ja kertomaan, että täällä ollaan! Pahoittelut erityisesti ihanalle sly- parilleni ( ja myös edellisen kierroksen parilleni), etten ole päivittänyt täällä yhtään mitään. Jotenkin myös kommentoiminen on muihin blogeihin ollut harvinaisempaa, kun oman päivitystauon takia ei ole sitten muutenkaan tullut blogistaniassa vietettyä aikaa.
Leiponut kyllä olen ihanaa persikkapiirakkaa- sekä samalla ohjeella mustikkapiirakkaakin, ja kaikkea muutakin. Tietokoneen kuvatila on vain nyt niin täynnä, että yhtään uusia kuvia ei saa mahtumaan kovalevylle, ennenkuin ehdin tyhjentää sitä ulkoiselle kovalevylle talteen. Siinä on niin iso työ, ettei sitä saa oikein lastenhoidon lomassa tehtyä. Pääsiäislomalla on vihdoin tarkoitus  ryhtyä siihenkin hommaan, joten sitten pääsen taas päivittämään leipomuksia kuvien kera.


Oikein hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että sokerihiirulaisen kotikolossa kaikki on hyvin hiljaisuudesta huolimatta!
    Hyvä ajatus päivitellä vanhoja slypostauksia !

    Kaunista orastavaa kevättä!

    VastaaPoista
  2. Muistan tuon veikeän kuvan oikein hyvin - se sai hymykuopat syvenemään !
    Hyvää jatkoa loppuvaan Pääsiäiseen ja reipasta mieltä kevääseen!

    VastaaPoista