Sitruunakreemimuffinssien täytteeseen kului seitsemän keltuaista. Piti siis keksiä käyttöä yli jääneille valkuaisille. Löysin Pullahiiren blogista suklaamarenkiohjeen, ja kun sly- parilta olin sopivasti juuri saanut paketista tummaa suklaata, oli kaikki tarpeet näihin herkkuiihin olemassa.Tein pieniä marenkeja pursotellen tähtityllalla.
Suklaamarengit
7 valkuaista
6 dl sokeria
* Sulata suklaa.
* Vatkaa valkuaiset ja sokeri vesihauteen päällä vaahdoksi. Vatkaa niin kauan, että sormien välissä vaahtoa kokeillessa sokerin kiteet ovat sulaneet.
* Nosta kulho pois vesihauteen päältä ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on jäähtynyt (noin 10 minuuttia).
*Kun massa on paksua valkoista vaahtoa kaada vaahdon päälle jäähtynyt sulatettu suklaa. Kääntele varovasti massaa lastalla, mutta älä liikaa, jotta suklaa ei sekoitu koko massaan ja tee siitä kokonaan vaaleanruskeaa.
* Lusikoi pellille kökköjä tai pursottele ruusukkeita
* paista 130 asteessa 50 min
--- Katsoin ohjetta väärin ja laiton uunin lämmön epähuomiossa 150 asteeseen- Pikkumarengit paistuvat tuossa lämpötilassa 40 minuutissa kuiviksi, toisen pellilisen jätin kosteakmmaksi, ja paistoin 30 min.
Suklaa ja marenki, kuulostaapa hyvältä yhdistelmältä
VastaaPoistaOiii, minkä näköisiä!!!!! Miksei mun omista tuu tämmösiä kuohkeita ja "kuivia"...hyvä sä!
VastaaPoistaNam, tosi herkullisen näköisiä! Pitää laittaa kokeiluun :)
VastaaPoistaToi kuva on kyllä erittäin houkuttelevan näköinen, nam!
VastaaPoista