maanantai 17. joulukuuta 2012

Jouluisia kahvikakkuja


Sain Sly:ltäni joulukuun paketissa uuden jouluisen hedelmäkakun kokeiltavaksi. Minulta tilattiin 7 kpl kakkuja jouluviemisiksi, ja osan noista tilauksista tein uudella ohjeella, ja osan piimämaustekakun ohjeella.

Joulun hedelmäinen kahvikakku

125g kuivattuja taateleita
125g kuivattuja aprikooseja
3 dl vettä
2 dl sokeria
200g voita
2 munaa
3, 5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

* Paloittele kuivatut hedelmät kattilaan ja mittaa mukaa sokeri ja vesi. Keitä kunnes hedelmät soseutuvat. Sekoittele mukaan voi, anna sulaa. jäähdytä seos.  
* Vatkaa jäähtyneeseen seokseen munat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet
* voitele ja korppujauhota kakkuvuoka, ja kaada taikina siihen. Paista kakkua 175 asteessa 
1 tunti 
 
Piimämaustekakku
( ohje äidiltäni)

3 dl piimää
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä
2 tl pomeranssia
1 dl rusinoita
100g voita sulatettuna

* Sekoita kaikki kuivat aineet sekaisin. Lisää piimä ja voisula.
* Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa 70-80 min

   


Hedelmäkakusta paistoin muffinssin ensimmäisestä erästä, niin pääsin itsekin maistamaan. Kakku on aivan ihanan makuinen! Taatelit on soseutuneet kokonaan, ja aprikoosipalat ovat maukkaita sattumia. Omaan makuuni perinteinen taatelikakku on liian imelää, mutta tästä taateliaprikoosikakusta tuli heti uusi suosikkini. Aivan ihanan makuista, ja jopa meidän 8- vuotias esikoinen, joka yleensä välttää kaiken maailman kahvikakkuja, pyysi että teen meille jouluksi oman kakun. Kiitos ohjeesta sly:ni!!




1 kommentti:

  1. Kiva, että pidit ohjeesta. Ollut myös minun suosikkini. Kiva vinkki tuo, että paistaa muffinssin koekakuksi :)

    Sly:si

    VastaaPoista