sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Suklaamarengit


Sitruunakreemimuffinssien täytteeseen kului seitsemän keltuaista. Piti siis keksiä käyttöä yli jääneille valkuaisille. Löysin Pullahiiren blogista suklaamarenkiohjeen, ja kun sly- parilta olin sopivasti juuri saanut paketista tummaa suklaata, oli kaikki tarpeet näihin herkkuiihin olemassa.Tein pieniä marenkeja pursotellen tähtityllalla.

Suklaamarengit

 7 valkuaista
6 dl sokeria
1/2 levyä tummaa suklaata

* Sulata suklaa. 
* Vatkaa valkuaiset ja sokeri vesihauteen päällä vaahdoksi. Vatkaa niin kauan, että sormien välissä vaahtoa kokeillessa sokerin kiteet ovat sulaneet. 
* Nosta kulho pois vesihauteen päältä ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on jäähtynyt (noin 10 minuuttia). 
*Kun massa on paksua valkoista vaahtoa  kaada vaahdon päälle jäähtynyt sulatettu suklaa. Kääntele varovasti massaa lastalla, mutta älä liikaa, jotta suklaa ei sekoitu koko massaan ja tee siitä kokonaan vaaleanruskeaa. 
* Lusikoi pellille kökköjä tai pursottele ruusukkeita 
* paista 130 asteessa 50 min

 --- Katsoin ohjetta väärin ja laiton uunin lämmön epähuomiossa 150 asteeseen- Pikkumarengit paistuvat tuossa lämpötilassa 40 minuutissa kuiviksi, toisen pellilisen jätin kosteakmmaksi, ja paistoin 30 min.

4 kommenttia:

  1. Suklaa ja marenki, kuulostaapa hyvältä yhdistelmältä

    VastaaPoista
  2. Oiii, minkä näköisiä!!!!! Miksei mun omista tuu tämmösiä kuohkeita ja "kuivia"...hyvä sä!

    VastaaPoista
  3. Nam, tosi herkullisen näköisiä! Pitää laittaa kokeiluun :)

    VastaaPoista
  4. Toi kuva on kyllä erittäin houkuttelevan näköinen, nam!

    VastaaPoista