sunnuntai 26. elokuuta 2012

Juhlabrunssin salaatteja

Pojanviikarin kolmivuotispäivien brunssilla oli tarjolla kahta erilaista salaattia.




Hedelmäinen juustosalaatti ( 10-15 hengelle)

1 ruukku rucolaa
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku basilikaa
1 ruukku tammenlehtislaattia
1 ruukku viinisuolaheinää
5 persikkaa tai nektariinia
8 aprikoosia
2 suurta päärynää
1/2 rasiaa viinirypäleitä
1/2 kiekko leipäjuustoa
1 pkt Ritari- juustoa

Lisäksi paahdettuja auringonkukan siemeniä ja hyvää salaatinkastiketta.

* huuhdo yrtit ja salaatit ja riivi ne pienemmiksi. Huuhtele ja lohko aprikoosit ja persikat. Kuori päärynät ja lohko pitkittäin isoiksi lohkoiksi. Tee myös juustoista lohkoja. Huuhtele rypäleet.
* Sekoita yrtit, salaatit, aprikoosit, persikat ja osa rypäleistä ja levitä salaatit kahdelle isolle vadille. asettele päärynälohkoja ja juustolohkoja vuorotellen salaattipedin päälle, ja ripottele loput rypäleistä päälle koristeeksi.






Pasta- broilersalaatti (10-15 hengelle)

1 pss kuviopastaa
1/2 pakastemaissia
1 prk kermaviiliä
1 tlk ananasmurskaa
suolaa ja pippuria
1 rkl sinappia
1 rkl sweet hot chili- kastiketta
1/2 rkl hunajaa
400g valmiiksi marinoituja tai itse maustettuja broilerisuikaleita kypsennettynä tai grillattua broileria
kourallinen silputtua tuoretta persiljaa

lisäksi suolapähkinöitä tai paahdettuja auringonkukan siemeniä ja tomaattilohkoja 

* Keitä pasta ja maissit suolalla maustetussa vedessä jossa on tilkka öljyä. Yhdistä pastan kypsyessä kaikki muut ainekset sekaisin. Jäähdytä kypsä pasta ja maissit siivilässä kylmän veden alla ja sekoita muihin aineksiin.  Anna tekeytyä pari tuntia ennen tarjoilua.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti